
5 liikunnallista lahjaa äitienpäivään
1. Pyöräretki
Anna äidille lahjaksi yhteinen pyöräretki. Pakatkaa mukaan eväät tai pyöräilkää katsomaan, olisiko jäätelökioski jo avannut ovensa. Toisen vanhemman kanssa äidille voi antaa lahjaksi myös pyöränhuollon, sillä pyöräilykausi on vasta aluillaan.
2. Lintubongaus
Lähtekää äidin kanssa bongaamaan kevään ensimmäisiä lintuja ja lintujen ääniä. Pitäkää löydöistänne kirjaa tai ottakaa kilpailu, kuka perheestä bongaa lintuja eniten. Lintubongauksen voi helposti yhdistää myös pyöräretkeen, piknikiin tai koiran ulkoiluttamiseen.
3. Perheliikuntaa kotona
Huonon sään yllättäessä liikkua voi myös kotona sisätiloissa. Neuvokkaan perheen sivuilla on runsaasti vinkkejä perheliikuntaan ja -jumppailuun. Miltä kuulostaisi olohuonesirkus tai eläinjooga äidin kanssa?
4. Julkisilla kulkuvälineillä geokätköilemään
Lähtekää seikkailulle ja etsimään geokätköjä julkisilla kulkivälineillä. Geokätköily on hauska koko perheen yhteinen harrastus. Se on aivan kuin aarteenetsintää. Voit katsoa geokätköilyn virallisilta verkkosivuilta kotikaupunkisi geokätköt. Selvitä sitten, pääsisikö lähelle kätköpaikkaa julkisilla kulkuvälineillä. Jos geokätköily ei onnistu, myös omassa kotipihassa voi äidille piilottaa aarteen.
5. Luontotaideteos / luontokortti
Äidin kanssa voi tehdä yhdessä taideteoksen lähiluontoon. Napatkaa mukaan käpyjä, keppejä, kiviä, neulasia, hiekkaa ja kevään ensimmäisiä kukkasia. Taideteoksen voi myös tehdä luontoon jo ennakkoon, ikään kuin äitienpäiväkortiksi, ja viedä sitten äidin katsomaan sitä. Luontotaideteoksen tai -kortin voi myös luoda yhdessä koulun pihaan piristämään kaikkia äitejä.
Uusimmat liikuntaideamme

Koululaisten liikkumisen suositukset − työkaluja lasten ja nuorten liikkumisen edistämiseen

Liikunnallisilla joulukalentereilla liikettä joulukuuhun

Vamos Välkälle -koulutus (pilotointi)
