Kategoria: Ajankohtaista
Alueellisissa urheilugaaloissa palkittiin harrastamisesta koulupäivän yhteydessä
Toimintakulttuurin muutos vaatii pitkäjänteistä toimintaa
Ilmoita kuntasi mukaan Fiksusti kouluun -tietopajaan
Uusia Liikkuva koulu -julisteita saatavilla
Ilmoittaudu Liikkuva ja oppiva yhteisö -seminaariin
Liikkuva koulu ja Liikkuva opiskelu -hankkeille yli kaksi miljoonaa euroa
Haetaan tositarkoituksella kuntia kehittämään Liikkuva koulu -toimintaa
Liikkuvat-palkinnot 2022
NTA-indeksit kuvaavat liikkumisen edistämistä ja tiivistävät toiminnan nykytilan
Nykytilan arvioinnin visuaalisia tietokantoja eli Virveleitä on päivitetty lisäämällä niihin uusi välilehti, johon arvioinnin sisältö on tiivistetty neljään indeksiin. Indeksit kuvaavat Liikkuva koulu -toiminnan kokonaiskehitystä. Indeksien tuloksia voi tarkastella valtakunnallisesti, maakunnittain ja kunnittain.
Haku Vuoden Liikkuvaksi kouluksi 2022
Onko liikkuminen koulussa osa arkea? Suunnitellaanko toimintaa yhdessä lasten ja nuorten kanssa? Oletteko kehittäneet uusia toimintatapoja?
Liikkuva koulu -kehittämisavustusta haettavissa yläkoulujen toimintaan
Opetus- ja kulttuuriministeriö avaa 13.9.2022 valtionavustushaun koskien Liikkuva koulu -kehittämisavustuksia. Avustusta voi hakea yläkoulujen toimintaan ajalle 1.12.2022–31.12.2023.