Vantaan crossfit-sali.

Vantaalla onnistuneita olosuhdemuutoksia osallistamalla

Kaaviokuva.

Liikkuva koulu -ohjelman nykytilan arvioinnista saatujen tulosten mukaan lukuvuonna 2015–2016 noin 15 prosenttia kouluista oli muokannut opetustilojaan toiminnallisuutta lisääviksi. Vuosina 2017–2018 vastaava luku oli kasvanut 23 prosenttiin.

Pihan virikkeellisyyttä oli aiemmin lisännyt 47 prosenttia kouluista. Vuosina 2017–2018 jo 51 prosenttia kouluista halusi pihoilleen lisää virikkeitä.

Koulun piha-aluetta ja lähiympäristöä oli aiemmin hyödyntänyt 62 prosenttia kouluista. Vuosina 2017–2018 jopa 72 prosenttia kouluista on löytänyt lähialueiden mahdollisuudet.

Liikunnan asiantuntija mukaan hanketiimiin

Vantaan kouluissa on tehty paljon erilaisia olosuhdemuutoksia. Liikunnan palvelualueen työntekijöitä on ollut mukana useissa onnistuneissa koulu- ja piharemonteissa. Yksi heistä on Vantaan liikkuvassa koulussa työskennellyt Nora Saloranta.

– Hyväksi todettu aloitus oppilaiden mukaan ottamiselle koulun piharemonttiin on ajatusten herättely yhteisessä aamunavauksessa koululla. Herättelyn tarkoituksena on näyttää laaja kirjo mahdollisuuksia, joista valita. Ideoiden herättelyn jälkeen voidaan toiveita kerätä esimerkiksi webropol-kyselyllä, jossa vastaajille annetaan valittaviksi vaihtoehtoja. Oppilaiden ja opettajien lisäksi vanhemmat ja lähialueen asukkaat kannattaa ottaa mukaan. Tärkeää on saada osallisuus kantamaan läpi projektin, Saloranta sanoo.

Vantaalla tilakeskus toimii remonttien toteuttajana. Tilakeskus kokoaa hanketiimin, jossa ovat yleensä mukana hanketiimin vetäjä, kilpailutettu suunnittelija, rehtori, opettaja ja Liikkuvan koulun edustaja. Saloranta korostaa, että Liikkuvan koulun edustajan on hyvä päästä mukaan tiimiin tuomaan asiantuntemustaan. Hän voi myös varmistaa tiedonkulkua ja viestintää.

– Yhteistyön täytyy tuottaa lisäarvoa, jotta se kannattaa. Vantaalla Liikkuvan koulun yhtenä tavoitteena on helpottaa osallistamista esimerkiksi valmiiden työkalujen avulla. Kukaan ei halua tehdä huonoa pihaa. Liikkuvan koulun tarjoamat selkeät työkalut, kuten piharemonttien ja sisätilaremonttien osallistamismallit, kannattaa ottaa avuksi, toteaa Saloranta.

Vantaan viime aikojen onnistuneita piharemontteja, joissa on käytetty osallistamismallia, löytyy ainakin Päiväkummun, Lehtikuusen ja Kivimäen kouluilta. Uomarinteen koululla on tehty koulun laajennus.

Crossfitiä sisätiloihin Martinlaaksossa

Eräs onnistunut esimerkki yhdessä toteutetusta uudistuksesta Vantaalla on Martinlaakson koulu. Sen pohjakerroksen vähäisessä käytössä olleeseen aulatilaan tehtiin crossfit-häkki. Tilassa aiemmin olleet säilytyslokerot ja pari pingispöytää siirrettiin muihin tiloihin.

– Vantaalla toteutetaan kaksi oppimisympäristön uudistusprojektia vuosittain. Keväällä aloitettiin noin tuhannen oppilaan Martinlaakson yhtenäiskoulun uudistus. Tuntuu uskomattomalta, että kaikki on onnistunut korona-ajasta huolimatta. Etäpalaverit ovat toimineet. Uusi tila on viimeistä silausta vaille valmis. Vain liikuntavälinekaappia ja lattialistoja odotellaan vielä ja riippuvat lamput pitää ehkä vaihtaa. Päästiin toteuttamaan isosti, iloitsee liikuntapalvelukoordinaattori Jenni Kaisto.

Kaisto kehuu koulua, joka halusi rohkeasti kiipeilytelineen sisätiloihin.

– Kyselimme tilakeskuksen edustajan kanssa turvallisuusasiantuntijoiden näkemyksiä. Kun esteitä ei ollut, päästiin suunnittelemaan ja nyt uusittuun lattiaan on pultattu kiinni rautakehikko, johon voi ripustaa köysiä, valjaita, renkaita ja paljon muuta. Häkissä voi roikkua ja kiipeillä, Kaisto kertoo.

Liikunnan lisäksi tilassa voi opiskella muita aineita. Siellä voi myös viettää välitunteja. Tila on viihtyisä nyt, kun vanhoja ja epämääräisiä naulakoita ja sälekaihtimia on irrotettu seinistä, seinät maalattu ja reunoilla on kangaspäällysteisiä raheja oleskelua varten. Projektissa on noudatettu ekologista ajattelua ja hyödynnetty jo olemassa olevia kalusteita.

– Lämmittää todella mieltä, että koronasta huolimatta hanke saatiin valmiiksi ja koulu oli mukana niin hyvällä asenteella ja ilman ennakkoluuloja.

Koululla ollaan tyytyväisiä

Martinlaakson koulun rehtori Ursula Snellman on tyytyväinen sekä projektiin että lopputulokseen. Koronapandemian vuoksi koulu on rajattu osiin ja jokaiselle vuosiluokalle on oma tila.

– Uusi crossfit-tila on nyt pääasiassa seitsemäsluokkalaisten käytössä. Tämä on yksi välitunnin viettämisen muoto. Oppilaat ovat energisiä ja saavat nyt purkaa energiaansa roikkumalla ja kiipeilemällä, iloitsee koulun rehtori.

Teksti: Katri Klinga