Unelmien liikuntapäivä

Unelmien liikuntapäivä 10.5. on kaikenlaisen liikkumisen kokeilu- ja pop up -päivä

Unelmien liikuntapäivä rakentuu koulujen omille ideoille, kokeiluille ja yhdessä tekemiselle yli raja-aitojen. Se on kaikenlaisen liikkumisen pop up -päivä, johon kuka tahansa voi osallistua ja järjestää tapahtumia.

Unelmien liikuntapäivää on toteuttamassa suuri joukko eri toimijoita yhdessä. Sitä ovat edistämässä lukuisat liikunta-, urheilu- ja terveysorganisaatiot sekä kunnat.

Päivä voi täyttyä esimerkiksi avoimista harjoituksista, pihaleikeistä, metsäseikkailuista, kävelykokouksista, taukojumpista, pyörälenkeistä ja lajikokeiluista. Kuka tahansa voi järjestää iloisen liikkumisen tapahtuman ja olla mukana rakentamassa liikkumisen juhlapäivää. Päivän tavoitteena on innostaa ihmisiä liikkumaan ja löytämään uusia tapoja liikkua. Lisätietoja Olympiakomitean Unelmien liikuntapäivä -sivulta.

Koululle oma pyöräilytapahtuma?

Voisiko Unelmien liikuntapäivänä järjestää koululle oman pyöräilytapahtuman? Pyöräilytapahtuman aikana osallistujat voisivat esimerkiksi suorittaa erilaisia tehtäviä pyörällä. Esimerkkejä tehtävistä:

  • Pujottelurata
  • Mahdollisimman hitaasti pyöräileminen
  • Pyörällä polkeminen yhdellä jalalla
  • Pyörällä polkeminen yhdellä kädellä
  • Pyörien vaihto kaverin kanssa
  • Oman pyörätempun keksiminen

Lisää ideoita pyöräilytapahtuman järjestämiseen löytyy Pyöräsankareiden sivuilta!

Ideat jakoon!

Liikkumisen voi jakaa tapahtumapäivänä tunnisteella #unelmienliikuntapäivä! Seuraa Unelmien liikuntapäivän sometilejä, jotta pysyt ajan tasalla päivän tapahtumista ja uutisista.

Kertokaa miten teidän koulussa vietetään Unelmien liikuntapäivää lähettämällä meille ideanne!

Lähetä idea!

 

Ideoita liikkumiseen

Onko sinulla idea jonka haluaisit jakaa muillekin?

Kerro ideasi meille