Kuuden osa-alueen väittämät on ryhmitelty uudestaan neljän indeksin alle: strategia, olosuhteet, toiminta ja tuki. Jokaisen väittämän perässä on ilmoitettu, mihin indeksiin se sisältyy. Indeksejä tarkastellaan prosenttiosuuksina, eli mitä suurempi luku, sitä parempi on tilanne indeksin kuvaaman asian edistämisen suhteen.
- 75,1–100 % Hyvä tilanne
- 50,1–75 % Jonkin verran kehitettävää
- 25,1–50,0 % Paljon kehitettävää
- 0,0–25,0 % Hyvin paljon kehitettävää
Strategia: Toimintaa ohjaavat suunnitelmat ja periaatteet
Strategiaindeksi kuvaa toiminnan ja sen kehittämisen suunnitelmallisuutta. Se näkyy esimerkiksi kunta- tai koulutason kirjauksina lukuvuoden toimintasuunnitelmissa, strategioissa ja opetussuunnitelmissa. Myös vuosittainen määrärahojen osoittaminen liikuntavälineiden hankintaan tukee toiminnan kehittämistä. Toimialajohdon ja rehtoreiden sitoutuminen vahvistaa toimintaa ja tuo sille jatkuvuutta.
Olosuhteet: Aktiivisuutta edistävät tilat, ympäristöt ja välineet
Koulujen sisä- ja ulkotilat, välineet sekä lähiympäristö luovat puitteet päivittäiselle liikkumiselle. Tärkeää on erilaisten tilojen virikkeellisyys sekä se, että välituntivälineet ovat lasten ja nuorten saatavilla. Opetustiloja muokataan liikkumista tukeviksi ja erilaisia tiloja hyödynnetään opetuksessa. Polkupyörien ja kypärien toimivat säilytysratkaisut tukevat koulumatkaliikkumista.
Toiminta: Aktiivisuutta edistävä toiminta
Aktiivisuutta edistävässä toiminnassa keskeisenä on päivittäinen liikkuminen sekä paikallaanolon vähentäminen. Toiminnallisuus välitunneilla, oppitunneilla, koulumatkoilla ja kerhotoiminnassa lisää päivittäistä aktiivisuutta. Koulupäivän rakenne on suunniteltu niin, että liikkumiselle on aikaa. Lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus osallistua toiminnan suunnitteluun ja oppilaat nähdään aktiivisina toimijoina. Henkilökunta kannustaa omalla esimerkillään päivittäiseen aktiivisuuteen. Henkilökunnan hyvinvoinnin ja liikkumisen tukeminen on osa toimintaa.
Tuki: Aktiivisuutta tukeva yhteistyö
Monialainen yhteistyö mahdollistaa lasten ja nuorten päivittäisen liikkumisen. Kouluissa on tiimi, joka organisoi Liikkuva koulu -toimintaa. Henkilökunnan yhteinen keskustelu liikkumisen toteutustavoista ja päivittäistä tekemistä ohjaavista säännöistä luo pohjaa koulupäivän aikaiselle liikkumiselle. Henkilökunnalle järjestetyt koulutukset vahvistavat heidän osaamistaan lasten ja nuorten liikkumisen tukijoina. Kouluterveydenhoitaja on mukana liikkumisen edistämisessä. Huoltajien kanssa tuetaan yhdessä esimerkiksi lasten ja nuorten liikkumista koulumatkoilla. Mahdollisia yhteistyötahoja kunnan sisällä on paljon: muut koulut, kunnan eri hallintokunnat sekä järjestöt.
Indeksien hyödyntäminen kunnassa
Indeksien avulla kunnassa päästään tavoitteellisemmin kiinni toiminnan edistämisen tekijöihin eri tasoilla. Indeksit tiivistävät liikkumisen edistämisen neljään lukuun, jotka toimivat tiedolla johtamisen tukena, esimerkiksi kuntien hyvinvointisuunnitelmissa ja -kertomuksissa. Indeksien avulla voidaan tunnistaa vahvuudet ja kehittämistarpeet. Kehittämiskohteita valittaessa kannattaa ”purkaa” indeksi konkreettisiksi asioiksi ja tehdä valinnat niiden perusteella. Toiminnan kehitystä voi seurata vuositasolla Seuranta-Virvelistä niiden kuntien osalta, jotka hyödyntävät Nykytilan arviointia aktiivisesti.
Kirjoittajat:
Katja Rajala, tutkija, Likes, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Katariina Kämppi, tutkija, Likes, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Toimituskunta:
Hanna Vehviläinen, viestinnän asiantuntija, Liikkuva koulu -ohjelma, Likes, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Merita Bruun, viestintäpäällikkö, Liikkuva koulu -ohjelma, Likes, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Lue lisää ajankohtaisia aiheita

LIITU-tutkimus: Oppilailla on alakouluissa paremmat mahdollisuudet liikkua koulupäivän aikana kuin yläkouluissa
Oppilaiden näkökulmasta koulupäivän aikaiseen liikkumiseen on paremmat mahdollisuudet alakouluissa kuin yläkouluissa. Vaikka koulumatkat taittuvat usein kävellen tai pyöräillen, on aktiivisten koulumatkojen lisäämisessä vieläkin potentiaalia….

Traficom on avannut Suomi liikkeelle -ohjelman valtionavustushaun koulumatkojen turvallisuuden ja liikunnallistamisen edistämiseen
Valtionavustuksella halutaan parantaa erityisesti jalan ja pyörällä liikkuvien turvallisuutta koulureiteillä ja koulujen lähiympäristöissä sekä edistää fyysisesti aktiivisia kulkutapoja koulumatkoilla ympärivuotisesti.