Tunnetaitokortti: hymy.

Tunnetaitojen oppimista Tunnetaiturin tehtäväkorttien avulla

Lapset ja nuoret kohtaavat jatkuvasti muita ihmisiä niin koulussa kuin koulun ulkopuolella. Heidän on hyvä oppia tunnistamaan eri tunteita itsessään ja muissa, jotta kohtaamiset olisivat myötätuntoisia ja inhimillisiä.

Tunnetaiturin tehtäväkortit on monipuolinen, yli 30 harjoituksen opetusmateriaalipaketti tunnetaitojen ja sosiaalisten taitojen oppimiseen. Tunnekorttien ja -harjoitusten avulla tunnetaitojen oppiminen on hauskaa, toiminnallista ja helppoa. Tehtävät on suunnattu ensisijaisesti peruskouluikäisille, mutta halutessaan niitä voi käyttää myös aikuisten toiminnassa.

Kortit ovat vapaasti ladattavissa kolmena eri tiedostona. Tehtäväkortit-tiedostossa on tehtävien ohjeistukset. Emojikuva- ja tunnesanakortteja tarvitaan harjoitusten tekemisessä.

Tunnetaiturin tehtäväkortit on suunniteltu osana HyMy-koulut-hanketta. Hankkeessa ryhdyttiin rakentamaan kolmen koulun voimin hyvinvoivan ja myötätuntoisen koulun reseptiä Opetushallituksen kaksivuotisella rahoituksella. Tavoitteena oli tarjota kouluyhteisön kaikille jäsenille – oppilaille, opettajille ja vanhemmille – konkreettisia työkaluja ja tapoja vahvistaa inhimillistä hyvinvointia arjessa. Hanke oli Espoon Steinerkoulun hallinnoima ja johtama. Hanke on päättynyt, mutta voit käydä katsomassa verkkosivut täältä.

    Yhteystiedot
  • Nimi: Hankekoordinaattori Viivi Pentikäinen
  • Sähköposti: viivi@positiivinenoppiminen.fi