Oppilaat mielipidejanalla.

Toiminnallisia tehtäviä yläkoulun aineenopetukseen

Fyysisesti fysiikkaa ja passivoitumatta passiivia. Toiminnallisen opetuksen materiaaleihin on koottu Oulun ja ympäryskuntien opettajien omassa työssään käyttämiä toiminnallisia opetusmenetelmiä oppiaineittain. Materiaali on tuotettu yhteistyössä Oulun kaupungin ja Oulun yliopiston kanssa.

Materiaalin tarkoituksena on tarjota opettajille työkaluja, joilla oppilaiden aktivoimista voi lähteä kokeilemaan hyvin matalalla kynnyksellä. Ideoita on tarjolla sekä kaikkiin oppiaineisiin että kaikkiin oppimisprosessin vaiheisiin. Materiaalin sisällöt ovat tuottaneet yläkoulujen opettajat, mutta monet tehtävät sopivat joko sellaisenaan tai sovellettuna myös alakouluun.

Ajatus materiaalikokonaisuudesta on syntynyt Oulun yliopiston ja kaupungin yhdessä kehittämässä täydennyskoulutuksessa. Kolmivaiheisen koulutuksen aikana Oulun seudun yläkoulujen opettajat keräsivät ja jakoivat jo käytössä olevia harjoitteita sekä suunnittelivat yhdessä uusia. Lue lisää Oulun yliopiston ja Oulun kaupungin yhdessä kehittämästä täydennyskoulutuksesta Tarinat-osion jutusta Eväitä liikkumisen lisäämiseen yläkouluissa.

Toiminnallisen opetuksen materiaalit oppiaineittain voit ladata alta.

Toiminnallisia harjoituksia vieraisiin kieliin

Toiminnallisia harjoituksia kaikkiin oppiaineisiin

 

 

    Yhteystiedot
  • Nimi: Liikuntakoordinaattori Kati Grekula
  • Yksikkö / yhteistyökumppani: Oulun kaupunki
  • Sähköposti: kati.grekula@ouka.fi