Fyysinen aktiivisuus, toiminnallinen oppiminen ja metsäluokkatoiminta ovat isossa roolissa erityisen tuen oppilaiden arjessa Hannunniitun koulussa.
Kategoria: Ajankohtaista
Haluatteko kehittyä Liikkuvaksi kunnaksi 2025?
Haemme kuntia mukaan edistämään kunnan liikunnallista elämäntapaa. Tavoitteena on löytää kunnan omat vahvuudet liikkumisen edistämisessä ja vahvistaa niiden toteutusta.
Liikkuvat-palkinto myönnettiin Liikunnan aluejärjestöille
Vuoden 2024 valtakunnallinen Liikkuvat-palkinto myönnettiin Liikunnan aluejärjestöille. Palkinnot jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävässä opetus- ja kulttuuriministeriön ja Urheilugaalan yhteisessä Liikunnan ja urheilun päivässä.
Jyväskylän yliopisto tarjoaa opetustoimen henkilöstökoulutusta vuodelle 2025
Jyväskylän yliopisto järjestää ensi vuonna kaksi opetustoimen maksutonta henkilöstökoulutusta liikunnan ja toiminnallisen oppimisen tukemiseen.
Hämeenlinnassa oppilaiden hyvinvointia ja Move!-polkua edistetään yhteistyöllä
Hämeenlinnassa Move!-polun ja kouluPT-toiminnan tavoitteena on luoda selkeä prosessi, jossa eri toimijat, kuten opettajat ja terveydenhoitajat työskentelevät yhdessä oppilaiden hyvinvoinnin edistämiseksi.
Hae mukaan Yle Galaxin liikuntatunti -sarjaan!
Galaxin Saku lähtee kiertämään ympäri Suomea ja just sun luokka voi päästä mukaan! Galaxin liikuntatunnilla kaikki pääsevät osallistumaan omista lähtökohdista käsin.
Erilaisten lasten ja nuorten huomioiminen kuntakoordinaattoritapaamisen teemana
Yli 170 lasten ja nuorten liikunnan kuntakoordinaattoria ympäri Suomea olivat viime viikolla koolla jakamassa kokemuksia liikunnallisen elämäntavan edistämisestä.
Lapsen oikeuksien viikko – jokaisen lapsen oikeus oppimiseen
Lapsen oikeuksien viikko on toiminnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Tänä vuonna Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 18.–24.11.2024 ja viikon teemana on jokaisen lapsen oikeus oppimiseen – #SaanOppia #SaatOppia.
Peruskoulujen henkilöstö pitää Liikkuva koulu -toimintaa tarpeellisena
Liikkuva koulu -toiminta koetaan laajasti tarpeellisena peruskoulujen henkilöstön keskuudessa. Hyötyinä nähdään muun muassa toiminnan tuki opetussuunnitelman toteuttamiseen sekä oppilaiden oppimiseen ja heidän osallisuutensa vahvistamiseen. Olosuhteisiin liittyvät seikat ja ajanpuute ovat henkilöstön kokemuksen mukaan suurimpia esteitä toiminnalle. Yhteinen keskustelu toiminnasta vahvistaa tunnetta, että Liikkuva koulu on koko koulun yhteinen juttu.
Ministerityöryhmä linjasi Suomi liikkeelle -ohjelman rahoituksesta vuodelle 2025
Liikunnallisen elämäntavan ja toimintakyvyn ministerityöryhmä sopi kokouksessaan Suomi liikkeelle -ohjelman 20 miljoonan euron määrärahankohdennukset vuodelle 2025.
Kummien tanssihaaste kouluihin on nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asialla syksyllä 2024
Syksyllä 2024 Lastenklinikoiden Kummit tuo tukikumppaneidensa Liikunnan ja Terveystiedon Opettajat LIITO ry:n, Koululiikuntaliitto KLL ry:n ja Liikkuvan koulun sekä Liikkuvan opiskelun kanssa hyvää tekevän tanssihaasteen kouluihin ja oppilaitoksiin.
Lisää liikettä luustolle!
Vuoden 2024 Luustoviikkoa vietetään 14.-20.10.2024 teemalla lasten ja nuorten luuston terveys.