Liikkuva koulu -toiminta tukee yhteisöllisyyttä
Koulujen henkilökunnan kokemusten mukaan osallisuutta vahvistavat yhteisöllisyys, vuorovaikutus, kielteisistä kokemuksista ja tunteista keskustelu, työn uudet sisällöt, koko henkilökunnan huomiointi sekä henkilökunnan hyvinvointi.
Lähes kaikki opettajat kokevat koulupäivän aikaista liikkumista lisäävän toiminnan oppilaiden kannalta hyödyllisenä. Toiminta koetaan pääsääntöisesti hyödyllisenä myös opettajan näkökulmasta, mutta soraääniäkin mahtuu joukkoon erityisesti yläkouluissa. Kuormittavaksi on koettu muun muassa lisääntynyt työmäärä sekä kokemukset toimintaan pakottamisesta ilman omaa tahtoa.
Koulun henkilökunnan mielestä parasta Liikkuvassa koulussa on oppilaiden lisääntyneen liikkumisen lisäksi erityisesti toiminnan mukanaan tuoma yhteisöllisyys, hyvä tunnelma, myönteinen ilmapiiri, ilo sekä hyvä olo. Liikkuva koulu koetaan koko koulun yhteiseksi asiaksi erityisesti alakouluissa.
Myönteiset kokemukset kannustavat jatkamaan
Opettajien kokemusten mukaan yhteinen päämäärä on parantanut koko koulun yhteishenkeä. Ponnistelut kohti liikunnallisesti aktiivisempaa kouluyhteisöä ovat tuoneet mukanaan positiivisuutta, ryhmähengen nousua ja parempaa jaksamista.
Liikkuvan koulun mukanaan tuoma ”hyvä pöhinä” yhdistyy opettajien kokemuksissa usein myös parantuneeseen työrauhaan oppitunneilla. Myönteiset kokemukset lisäävät yleensä sitoutumista ja halua olla osallisena koulun toimintatapojen muuttamisessa liikunnallisemmiksi.
Oppilaiden ilon näkeminen motivoi panostamaan liikunnallisen toimintakulttuurin kehittämiseen.
Oppilaiden ja henkilökunnan toimiminen kohti yhteistä päämäärää vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Suurin osa peruskoulujen henkilökunnasta on sitä mieltä, että Liikkuva koulu -toiminta on edistänyt oppilaiden ja opettajien välistä vuorovaikutusta.
Liikkumisen sekä toiminnan suunnittelun ja järjestämisen myötä on syntynyt uusia kohtaamisen paikkoja. Niiden myönteiset vaikutukset koulutyöhön sekä oppilaan ja opettajan väliseen vuorovaikutukseen ovat yllättäneet monet opettajat. Monessa koulussa konfliktit ja sanaharkat opettajien ja oppilaiden välillä ovat vähentyneet.
Yhteistyö vaatii aikaa ja koko henkilökunnan huomioimista
Liikkuva koulu -toiminta on lisännyt myös opettajien keskinäistä yhteistyötä.
”Opettajien toiminta yhteistoimintapäivien suunnitteluun myös liikunnan osalta vähän yleisempää, jopa aineenopettajien uskaltautuminen on lisääntynyt.”
Opettajien omat osallisuuden kokemukset voivat olla myös negatiivisia, jos koulun henkilökuntaa on vaikeaa saada mukaan toimintaan ja työkuorma kasautuu yksilöille. Osallisuuden kannalta on tärkeää, että myös kielteiset asenteet tuodaan esiin ja niistä keskustellaan. Koulujen omat Liikkuva koulu -työpajat hedelmällisine keskusteluineen ovat tuoneet esiin opettajien osallisuuden merkityksen koulupäivän liikkeen lisäämisessä.
”Monessa koulussa tiimi on yksin ja pajassa huomataan, että muillakin olisi paljon ideoita, muttei aikaa jakaa niitä.”
Jotkut opettajat korostavat parhaana osallisuuden kokemuksenaan mahdollisuutta jakaa hyväksi kokemiaan käytäntöjä muille oman koulun opettajille tai toisten koulujen henkilökunnalle ja tukea näin toiminnan leviämistä.
Opettajien lisäksi myös muun henkilöstön kuten koulusihteerien huomiointi Liikkuva koulu -toiminnassa on tärkeää. Jotta toiminta tulee osaksi koulun toimintakulttuuria, on tärkeää, että koko koulun henkilökuntaa tiedotetaan sekä otetaan mukaan suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Lisää huomiota henkilökunnan hyvinvointiin
Koulun henkilökunta toivoo, että heidän liikkumiseensa ja työhyvinvointiinsa kiinnitettäisiin jatkossa enemmän huomiota. Henkilökunnan hyvinvointia ja liikkumista tuetaan tällä hetkellä joka kolmannessa koulussa.
”Suurin toiveeni on, että työhyvinvoinnin asiat koskettaisivat työpaikallani myös meitä koulunkäynninohjaajia. Meillä ei ole mahdollisuutta osallistua esimerkiksi työhyvinvointia edistäviin liikuntahetkiin, opettajille niitä kyllä on tarjolla.”
Henkilökunnan hyvinvoinnin kannalta on oleellista keskustella siitä, millaisia tunteita Liikkuva koulu -toiminta herättää.
”Toivoisin, että Liikkuva koulu olisi vapaaehtoista. Meidän koulussa on ainakin aika painostava ilmapiiri sen suhteen, että kaikkien pitäisi osallistua. Muitakin tärkeitä oppiaineita ja velvoitteita koululla on kuin liikunnan edistäminen.”
Lisäksi liikkumisen edistäminen on hyvä hahmottaa osana kouluyhteisön hyvinvointia laajemmin tukevaa toimintaa. Tässä rehtorin tuki ja kannustus on tärkeää.
”Jatketaan pienin askelin, mutta jokainen jotenkin osallistuen.”
Jutun ovat kirjoittaneet tutkijat Katja Rajala ja Katariina Kämppi LIKES-tutkimuskeskuksesta. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran pidempänä versiona LIITO-lehdessä 3/2018.