Oppilas lukee ulkona.

Ulkoluokkapäivät jatkuvat etänä

Kotkassa sijaitsevan Ruonalan koulun viidesluokkalaiset eivät luovu metsäpäivistä edes poikkeusoloissa. Ulkoluokkapäivät toteutuvat, vaikka lähiopetus on tauolla.

– Nyt jos koskaan liikkuminen ja etenkin luonnossa oleminen on tärkeää. Liikunnan tulisi olla muutakin kuin ruudulta katsottuja videolinkkejä jumppatuokioista. Välillä on hyvä liikkua täysin irti laitteista ja keskittyä vain itseensä ja liikunnan iloon, kannustaa luokanopettaja Kati Paakkanen.

Luonnossa oleminen auttaa rauhoittumaan.

Ulkoluokkapäivä on toki muutakin kuin liikuntaa. Se sopii kaikkiin oppiaineisiin ja kaikille luokka-asteille, vain kekseliäisyys ja uskallus ovat rajana.

Tätä mieltä ovat 200 oppilaan kotkalaiskoulun Kati Paakkanen ja hänen työparinsa, luokanopettaja Minna Kyyrö. Opettajat ovat jo vuosia yhdistäneet luokkansa 40 oppilaan ryhmäksi ja siirtyneet perjantaisin parin tunnin ajaksi lähimetsään, merenrantaan tai koulun mukavalle pihalle. Naiset ovat suunnitelleet ulkoluokkapäivät vuoroviikoin. He ovat molemmat mukana opetushetkissä.

– Nyt kun koulut menivät kiinni, halusimme jatkaa samaa rutiinia etäkoulussa. Itse asiassa oppilaat jo kyselivät, onko perjantaisin edelleen ulkoluokkaa – niin tottuneita he siihen ovat, Paakkanen iloitsee.

Etäkoulussa jokainen lapsi joutuu toimimaan yksin, ilman luokan ja opettajan tukea ja seuraa. Valvontaa tai koulun tarjoamia välineitä ei ole käytössä. Paakkanen kertoo, että vuorovaikutus tapahtuu oppilaan aloitteesta hänen lähettämiensä kuvien tai videoiden avulla.

Tunnepuolen ja hyvinvoinnin tehtäviä

Etäkoulussa on tärkeää kiinnittää huomiota myös lasten henkiseen hyvinvointiin.

– Koronatilanne, tietotulva, uudet laitteet ja sovellukset sekä ruudun äärellä vietetty aika kuormittavat nyt lapsia eri lailla kuin ennen. Metsässä olemisella, siellä rauhoittumisella ja oman mielen kuuntelulla voi auttaa lapsia ja perheitä rauhoittumaan tässä hektisessä ja pelottavassakin tilanteessa”, pohtii Minna Kyyrö.

Tunnepuolen ja hyvinvoinnin tehtävät voivat olla luonnon äänien kuuntelemista silmät kiinni, kauniiden asioiden etsimistä luonnosta ja niistä runon kirjoittamista tai sammalen pehmeyden ja auringon lämmön tunnustelemista. Opetellaan siis nauttimaan luonnosta ja olemaan läsnä hetkessä.

Luontokokemus kantaa pitkälle

Mittaamista luonnossa
Ruonalan koulun 5.-luokkalaiset
viettävät kerran viikossa
metsäkoulua myös etänä.

Paakkanen ja Kyyrö haastavat perheitä yhdessä ulos luontoon liikkumaan. Ulkoluokkapäivät voivat tukea koko perheen hyvinvointia vaikeana ajanjaksona ja luontokokemukset voivat kantaa pitkälle tulevaan. Oma luontokokemus on tärkeä lapselle myös luonnonsuojelun kannalta ja ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä.

Jos ulkoluokkapäivänä on huono sää ja viikonlopuksi taas on luvattu aurinkoista, Paakkanen kannustaa koko perhettä lähtemään metsään ja tekemään perjantain harjoitukset yhdessä viikonloppuna.

Oppilaita on ikävä

Paakkasella on jo kova ikävä oppilaitaan.

– Mukavin osuus tästä opettajan työstä on otettu pois. Kaikki on kuitenkin sujunut hyvin. Oppilaat ja heidän perheensä ovat minulle tuttuja jo ensimmäiseltä luokalta asti. Onneksi yhteyttä voi edelleen pitää, Paakkanen pohtii.

Ruonalan koulu sai idean ulkoluokkaan jo vuosia sitten ulkona teettämistään toiminnallisista tehtävistä. Myöhemmin Ruonalan koulu on ollut #ulkoluokka-hankkeen pilottikoulu. Nyt hanke on päättynyt, mutta työ jatkuu. Opettajat kehottavat kiinnostuneita kurkkaamaan hankkeen nettisivuille www.ulkoluokka.fi ja hakemaan sieltä vinkkejä.