Icehearts

Icehearts – luottamusta ja joukkueurheilua

Icehearts-järjestö on onnistunut menestyksekkäästi yhdistämään sosiaalityön ja joukkueurheilun tukiessaan syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria. Toimintamallin mukaan heitä luotsataan esikouluiästä aikuisuuden kynnykselle niin vapaa-ajalla kuin koulumaailmassa.

Jääkiekko-, jalkapallo-, tai salibandyjoukkueisiin valitaan lapset pääasiassa jo esikouluiässä yhdessä sosiaalitoimen sekä päiväkotien ja koulujen henkilökunnan kanssa.

Icehearts-idean isä Ville Turkka huomasi sosiaalikasvattajan työssään, että lasten ja perheiden ongelmat tiedetään melkein aina jo päiväkodissa. Eikö tukea kannattaisi tarjota riittävän ajoissa? Toisaalta hän oli nähnyt, kuinka lastenkotien nuorilla ei ole harrastuksia, mikä on saattanut olla yksi syy siihen, että tie on johtanut ongelmallisiin porukoihin.

Entinen ykkösdivarin jääkiekkoilija kirjoitti paperille Dream Team. Pian hän päätti siirtyä ideainnovoinnista käytännön toteutukseen ja lähti Ilkka-isänsä kanssa kiertämään vantaalaisia esikouluja.

Ensimmäinen jääkiekkojoukkue aloitti syksyllä 1996. Nyt eteläisen Suomen kaupungeissa toimii 41 kolmen eri lajin joukkuetta, joissa kussakin on 25 pelaajaa. Aluksi toiminta oli suunnattu pojille, mutta nyttemmin on perustettu ryhmiä myös tytöille.

Perusturvallisuutta paikkaamaan

Juurisyy tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöille löytyy perusturvallisuuden puutteesta, johon ovat johtaneet rakkaudettomuus, äidin mielenterveysongelmat, parisuhteen toimimattomuus, taloudelliset vaikeudet, eikä vanhempien matala koulutustaso ole omiaan parantaman tilannetta.

– Ainoa mahdollisuus paikata heikkoa perusturvaa on kertoa lapselle, että tässä ajassa ja paikassa juuri sinä olet se tärkein ihminen minulle. Ehkä makein juttu mitä itse olen kokenut on nähdä, kuinka lapsi alkaa luottaa siihen että tuo turvallinen aikuinen tykkää minusta. Kaikki on hyvin ja me voidaan kimpassa tehdä asioita, Turkka kuvailee Liikkuva ja oppiva yhteisö -seminaarin yleisölle Tampereella.

– Opetamme lapsille sosiaalisen käyttäytymisen aakkoset ja autamme myös perhettä kasvutarinassa.

Luottamuksen syntymisen kannalta on tärkeää, että Icehearts sitoutuu luotsaamaan lapsia 12 vuotta, esikoulusta toisen asteen opintoihin. Luottamuksen saavuttaminen ei käy kädenkäänteessä.

– Kolmasosalla oli puutteita perusturvassa, ja osa heistä vaati kahdeksan vuotta aikaa luottamuksen oppimiseen.

Sinnikäs läsnäolo palkitsi kasvattajan, kun 14-vuotiaiden poikaporukka halusi itse osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen. Pojat eivät halunneet leirikeskuksessa saunaan, mutta lupasivat olla kiusaamatta ketään sillä aikaa kun kasvattaja oli löylyttelemässä.

– Henkisen voiman kasvu oli aivan jäätävää ja liikuttavaa. Kun tulin saunasta ja huutelin, että lähdetääs paistamaan rantsulle makkaraa, he tulivat siihen ympärille, että puuuuuuuuhhhh: kaikilla oli kivaa, Turkka naurattaa yleisöään.

Koko kouluyhteisö hyötyy

Vuosituhannen vaihteen jälkeen Icehearts alkoi suuntautua yhä enemmän koulun tueksi, kun nykyinen koulutuspäällikkö Miika Niemelä alkoi vetää toista joukkuetta. Kaikenlainen tuki koulussa, kuten kohdennetut pienryhmät sekä iltapäiväkerhojen vetäminen ovat tulleet kiinteäksi osaksi toimintaa.

Kun koulutyöhön osallistuu kasvattaja, jonka ei tarvitse välittää tuntikehyksistä, siitä hyötyy koko kouluyhteisö. Joustava toimintatapa on paikallaan esimerkiksi silloin, kun luokka ei kerta kaikkiaan ole sopiva paikka lapselle.

– Oppilasta ei tarvitse heittää himaan. Sieltähän ongelmat ovat peräisin. Sen sijaan kasvattaja voi ottaa tällaisen kaverin kainaloonsa ja tehdä hänen kanssaan pari viikkoa jotain aivan muuta, Turkka kuvailee.

Nivelvaiheet, esikoulusta kouluun tai kouluasteelta toiselle siirtymiset ovat osalle lapsista hankalia.

– Nykyään kun keräämme tyttö- tai poikajoukkueita, käymme eskareissa leikkimässä ja tekemässä havaintoja ryhmissä. Keväällä alkaa jo muotoutua ydinryhmä niistä, joilla on kaikkein hankalinta. Kun syksyllä menemme ekalle luokalle kouluun, jokainen oppilas tuntee Icehearts-kasvattajan, mikä luo turvallisuuden tunnetta, Ville Turkka sanoo.

On laskettu, että sijoittamalla 50 000 € vuodessa Icehearts-toimintaan 12 vuoden ajan saadaan jopa 2,8 miljoonan euron säästöt.