Toiminnallisia vinkkejä eri oppiaineisiin
1. Äidinkieli
Kirjallisuuspatsaat
Tehdään ryhmissä patsaita luetun kirjan tapahtumista. Järjestetään patsasnäyttely, jossa muut ryhmät arvaavat, mikä luetun teoksen tapahtuma on kyseessä.
Verbipantomiimit
Verbejä voi harjoitella ja kerrata esittämällä pieniä pantomiimeja. Tee laput, joihin kirjoitat eri verbejä. Jokainen oppilas nostaa vuorollaan lapun ja esittää lapun verbin toiminnan luokalle. Toiset oppilaat arvaavat, mistä verbistä on kyse.
Imperatiivijumppa
Oppilaat keksivät ryhmissä viiden kohdan taukojumpan. Ohjeiden pitää olla imperatiivimuotoisia. Oppilaat vetävät jumpan luokalle.
Yhdyssanat
Yhdyssanoja voi harjoitella siten, että jokainen oppilas saa paperilapun, jossa on yhdyssanan perus- tai määriteosa. Oppilaat etsivät itselleen parin siten, että sanan osista on muodostunut järkevä yhdyssana.
Kuvasta kirjoittaminen
Luokassa ja käytävällä on kuvia. Oppilaiden tehtävänä on kirjoittaa omaan vihkoonsa kuvista virkkeitä. Kun on kirjoittanut viisi virkettä, saa tehdä jumppapisteellä viisi punnerrusta.
Toiminnallisia harjoituksia äidinkieleen
2. Matematiikka
Koordinaatisto
Tehdään lattialle koordinaatisto. Ensimmäinen oppilas menee keskipisteeseen (0,0). Jokaiselle oppilaalle jaetaan oma koordinaatti, ja kun opettaja sanoo kyseisen koordinaatin, oppilas etsii oman paikkansa koordinaatistossa.
Geometrisia kuvioita ryhmänä
Muodostetaan ryhmänä (joko käsistä kiinni pitäen tai ilman) erilaisia geometrisiä kuvioita, kuten neliö, kolmio, suorakulmainen kolmio ja tasakylkinen kolmio. Opettaja voi antaa nämä muodot ryhmille ja muut ryhmät yrittävät arvata, mistä muodosta on kyse.
Kertolaskuja kopitellen
Oppilas kysyy jonkin kertolaskun ja heittää tämän jälkeen pallon parilleen. Kiinniottaja sanoo laskun tuloksen, keksii uuden kertolaskun ja heittää pallon takaisin. Jos kiinniottaja ei osaa ratkaista laskua, hän heittää pallon takaisin kysyjälle, jonka on itse vastattava kysymykseen.
Liikkeet tilastoiksi
Mitataan, montako vatsalihasta tai muuta liikettä oppilaat saavat tehtyä minuutin aikana. Taulukoidaan tulokset Excel-taulukkoon. Lasketaan tuloksista esimerkiksi minimiarvo, maksimiarvo ja keskiarvo Excelin funktioita käyttäen. Piirretään tuloksista pylväs- tai ympyrädiagrammi.
Laskusuunnistus
Koulun käytävän seinään on laitettu esimerkiksi sinitarralla laskuja, kuten yhteen- ja vähennyslasku, murtoluvut, lausekkeiden sieventäminen ja yhtälöitä. Oppilaat etsivät tehtävät ja laskevat ne omaan vihkoon. Toimii myös leikkimielisenä kilpailuna!
Toiminnallisia harjoituksia matematiikkaan
3. Kielet
Sanaluokat
Luokan nurkat ovat eri sanaluokkia: adjektiivi, substantiivi, verbi ja pronomini. Opettaja luettelee sanoja kohdekielellä ja oppilaat siirtyvät oikeaan nurkkaan.
Kärpäslätkäleikki
Lattialle on kerätty harjoitellun sanaston sanoja. Oppilaat jaetaan joukkueisiin. Opettaja huutaa jonkun sanoista suomeksi, ja joukkueista lähtee yksi henkilö läppäisemään oikeaa sanaa. Läppäisemiseen voidaan käyttää esimerkiksi kättä, kärpäslätkää tai tiskiharjaa. Eniten pisteitä saanut joukkue voittaa.
Kaksinkamppailu
Oppilaat kiertävät luokassa ja haastavat jonkun sanakisaan. Kumpikin oppilas luettelee vuorotellen vaikkapa ruokasanoja, kunnes toinen ei enää keksi uusia. Tällöin siirrytään hakemaan uusi pari ja valitaan samalla uusi aihepiiri.
Viestisanelu
Käytävän päähän laitetaan kaksi lappupinoa, joissa on kummassakin samat lauseet. Kummastakin joukkueesta valitaan kirjuri, joka kirjoittaa ylös muiden joukkueen jäsenten hakemat lauseet. Oppilaiden pitää skävellä käytävän päähän, lukea lause, painaa se mieleensä, kävellä takaisin ja kertoa lause kirjurille. Joukkueesta saa liikkua yksi jäsen kerrallaan. Se joukkue, jolla on ensin kaikki lauseet oikein, voittaa kisan.
Sanajärjestys
Oppilaille annetaan jokaiselle yksi lappu, jossa on jokin sana. Heidän pitää järjestäytyä riviin siten, että sanoista tulee järkevä lause oikeassa sanajärjestyksessä.
Toiminnallisia harjoituksia kieliin
4. Biologia
Lajintunnistuskoe
Lajit on aseteltu luokkaan siten, että yksi laji on yhdellä pisteellä. Oppilaat kiertävät pisteitä hiljaisuudessa ja kirjaavat vastauksensa muistiin. Opettaja kertoo, milloin vaihdetaan pistettä. Myös käsitekokeita voidaan tehdä samaan tapaan.
Maastoretket
Oppilaiden kanssa lähdetään koulun lähistölle tai kauemmaksikin havainnoimaan esimerkiksi sienistöä, kasvistoa, linnustoa tai eläinten jälkiä. Retkikohteina voivat olla esimerkiksi eri ekosysteemit, kuten järvi, suo, metsä, joki tai lampi.
”Ihmisdemot”
Mitataan oppilaiden kanssa sykettä, tutkitaan lihasten toimintaa ja refleksejä ym. Tehtäviä voidaan tehdä yksin, pareittain, pienryhmissä tai koko luokan kesken. Leikkimielisessä kädenväännössä voidaan tarkastella käden lihaksia, yhden jalan hyppelyssä jalan lihaksia ja niin edelleen.
Eläinten luokittelua
Yhdistetään viestinä Suomen luonnon eri eläimiä oikeisiin luokkiin (esim. matelijat, linnut, nisäkkäät, kalat). Tehtävä tehdään pienryhmissä. Kustakin ryhmästä yksi oppilas käy hakemassa lapun käytävältä. Lappuun on listattu eri eläimiä. Ryhmä pohtii yhdessä, mihin luokkaan eläimet kuuluvat.
Vuodenaikaseuranta
Kasveja, eläimiä ja säähavaintoja voidaan piirtää ja valokuvata. Oppitunnilla voidaan jalkautua koulun pihalle 5–10 minuutiksi, jonka aikana oppilaiden täytyy havainnoida tai valokuvata ympäristöä annetusta näkökulmasta. Luokassa oppilaat piirtävät kuvan valokuvan tai näkemänsä pohjalta.
Toiminnallisia harjoituksia biologiaan
5. Historia
Ajatuskartat
Kaikki, minkä voi asetella ajatuskarttaan, voi tehdä myös taululla isosti korteilla tai monisteen kappaleilla. Oppilaille jaetaan sanoja ja lauseita, jotka pitää osata laittaa oikean aiheen tai asian ympärille.
Still-kuva tai näytelmä
Still-kuvissa oppilaat muodostavat yhteisen kuvan tai pysähtyneen kohtauksen menemällä vuorotellen kuvaan patsaaksi tai pysähtyneeksi kohtaukseksi johonkin asentoon. Samaan aiheeseen voi keksiä myös mininäytelmän.
Liittoutuneet ja akselivallat
Käytävälle laitetaan kaksi viivaa: liittoutuneet ja akselivallat. Sitten opettaja luettelee maita, ja oppilaat menevät oikean viivan kohdalle.
Osakeostopeli
Osakeostopeli havainnollistaa USA:n osakemarkkinoita ennen vuoden 1929 pörssiromahdusta. Oppilaat hakevat rahaa pankista ja sijoittavat siitä haluamansa määrän osakkeisiin. Osakkeita voi myös myydä. Välillä luetaan uutisia. Pankki ja pörssi sijaitsevat sopivan kaukana toisistaan, jolloin niiden välillä joutuu liikkumaan.
Intia: Ison-Britannian jalokivi
Opettaja valmistaa ennakkoon paperille tai taululle ison jalokiven, jossa on useita särmiä. Jalokiven eri särmiin oppilaat kirjoittavat perusteluja, miksi Intia oli Ison-Britannian kruununjalokivi.
Toiminnallisia harjoituksia historiaan
6. Fysiikka
Heiluri
Liikuntasalissa havainnoidaan heiluria voimistelurenkaasta tai köydestä. Oppilas heiluu heilurin mukana. Lasketaan taajuutta ja värähdysaikaa.
Suureita kopitellen
Parilla on pallo tai jokin muu heiteltävä esine. Oppilas kysyy jonkin suureen ja heittää tämän jälkeen pallon parilleen. Kiinniottaja sanoo tuon suureen lyhenteen, uuden suureen ja heittää pallon takaisin. Jos kiinniottaja ei osaa vastata, hän heittää pallon takaisin kysyjälle, jonka on itse vastattava kysymykseen.
Aurinkokunnan rakentaminen
Oppilaat voivat rakentaa oman aurinkokunnan koulun pihalle. Luokassa mietitään toteutusta yhdessä ja lasketaan mittasuhteita sekä etäisyyksiä auringon ja planeettojen välillä. Tämän jälkeen mennään ulos muodostamaan oma aurinkokunta.
Lämmön johtuminen
Oppilaat pakkautuvat toisiinsa kylki vasten kylkeä riviin. Opettaja raapaisee pitkän tulitikun ja vie sopivan lähelle ensimmäistä oppilasta rivin alussa. Oppilas alkaa heilua pikkuhiljaa lämmön lisätessä rakenneosasten liikettä. Kosketuksen seurauksena lämpöliike siirtyy seuraavaan oppilaaseen ja hänestä seuraavaan.
Liike
Liikkeen nopeutta ja muuttuvaa liikettä havainnollistaessa voidaan mennä käytävälle tai pihalle mittaamaan nopeuksia erilaisissa liikkeissä. Liikkeen kuvaajia voidaan harjoitella esimerkiksi tekemällä kuvaaja oppilaan liikkeestä (t,s- tai t,v-kuvaajat).
Toiminnallisia harjoituksia fysiikkaan
7. Kemia
Sähköoppia
Virta- ja jännitemittarin kytkemistä voidaan harjoitella niin, että oppilaat ovat komponentteja ja ottavat toisiaan käsistä kiinni kytkentäkaavion mukaisesti.
Alkuaineita kopitellen
Oppilas sanoo jonkin alkuaineen ja heittää tämän jälkeen pallon parilleen. Kiinniottaja sanoo tuon alkuaineen kemiallisen merkin, keksii uuden alkuaineen ja heittää pallon takaisin. Jos kiinniottaja ei osaa vastata, hän heittää pallon takaisin kysyjälle, jonka on itse vastattava kysymykseen.
Atomin rakenne
Oppilaat saavat laput, joissa on joko plus (protoni), miinus (elektroni) tai nolla (neutroni). Sen jälkeen heidän tulee muodostaa tietyn alkuaineen atomi opettajan antaman ohjeistuksen mukaisesti.
Kyykkyyn–ylös
Oppilaat seisovat oman pöytänsä vieressä, ja opettaja näyttää kuvia erilaisista aineista (tai luettelee aineita). Jos kuvassa on alkuaine, oppilaat menevät kyykkyyn, kun taas kemiallisen yhdisteen kohdalla oppilaat nousevat varpailleen ja nostavat kädet ylös.
Alkuaineroolit
Opettaja on kirjoittanut lapuille erilaisia alkuaineita. Jokainen oppilas nostaa lapun otsalleen sitä katsomatta, ja yrittää selvittää omaa alkuainettaan muilta kyselemällä kysymyksiä, joihin muut vastaavat ”kyllä” tai ”ei”. Myös ”ehkä” ja ”en osaa sanoa” vastausvaihtoehdot voivat olla mukana.
Toiminnallisia harjoituksia kemiaan
8. Maantieto
Oppilaat jättikartalla
Lattiaan vedetään teipillä päiväntasaaja ja 0-pituuspiiri. Oppilaat liikkuvat kartalla oikeaan kohtaan maanosien, valtioiden, kaupunkien tai vuoristojen mukaan.
Valtioita ja pää- kaupunkeja kopitellen
Kopitellaan pareittain jotakin esinettä (esim. hernepussi, lapanen, pesusieni) pienellä välimatkalla. Toinen parista sanoo jonkin valtion ja toinen kyseisen valtion pääkaupungin. Hetken päästä osia vaihdetaan.
Ilmansuunnat kääntyen/hypäten
Mietitään ensin yhdessä, missä on esimerkiksi etelä. Tämän jälkeen oppilaat laittavat silmät kiinni ja opettaja sanoo vuorollaan eri ilmansuuntia. Oppilaiden tulee kääntyä tuota ilmansuuntaa kohti.
Valtioiden ja pääkaupunkien yhdistäminen
Osassa lapuissa on valtioiden nimiä ja osassa näiden pääkaupunkeja. Oppilaat alkavat etsiä valtio-pääkaupunki-pariaan rajatulla alueella mahdollisimman hiljaa kuiskaten. Kun pari löytyy, mennään sivummalle vierekkäin seisomaan. Lopuksi esitellään parit koko luokalle.
Harju ja reunamuodostelma
Oppilaiden kanssa demonstroidaan harjua ja reunamuodostumaa järjestymällä suorakulmaisesti kahteen riviin. Oppilaat ovat hiekanjyviä jäätikön sisällä. Kun jäätikkö liikkuu (eli oppilaat liikkuvat samaan suuntaan), hiekka järjestäytyy jonoksi harjun suuntaisesti tai reunamuodostumaksi.
Toiminnallisia harjoituksia maantietoon
9. Terveystieto
Tapaturmat näytellen
Oppilaat saavat ryhmissä erilaisia tapaturmatilanteita näyteltäväkseen. Muiden ryhmien tulee ratkaista, miten tilanteessa pitäisi toimia ja antaa tarvittavaa ensiapua, hälyttää apua, ym.
Mielipidejana päihteistä
Opettaja sanoo erilaisia väitteitä päihteisiin liittyen. Oppilaat menevät janalla siihen kohtaan, mitä mieltä he väitteestä ovat (samaa mieltä – eri mieltä). Mielipiteistä keskustellaan yhdessä.
Terveyden osa-alueet liikkeillä
Harjoitellaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen terveyden käsitteitä. Opettaja luettelee väittämiä. Oppilaat menevät kyykkyyn, jos väite liittyy fyysiseen terveyteen, nousevat varpailleen, jos kyseessä on psyykkinen terveys ja hyppäävät ilmaan, jos väite liittyy sosiaaliseen terveyteen.
Tunteet pantomiimina
Oppilas saa lapun, johon on kirjoitettu jokin tunne. Oppilaan tulee esittää tuo tunne joko parilleen tai isommalle ryhmälle ilman ääniä tai sanoja. Voidaan pelata myös Alias-tyylisesti, jolloin parit kisailevat toisiaan vastaan.
Laiva on lastattu ravintoaineilla
Ravintoaineita voidaan harjoitella laiva on lastattu -pelinä. Asetutaan piiriin. Opettaja sanoo esimerkiksi ”Laiva on lastattu hiilihydraateilla”, ja oppilaiden täytyy omalla vuorollaan sanoa jokin hiilihydraattia sisältävä ravintoaine, esimerkiksi peruna.
Toiminnallisia harjoituksia terveystietoon
10. Opinto-ohjaus
Tutustumisbingo
Tehdään tutustumisharjoituksia bingon avulla, esimerkiksi kuka harrastaa jääkiekkoa tai kuka pelaa tietokonepelejä. Luokassa liikutaan ja bingoruudukkoon kerätään toisten nimiä.
Janan käyttö
Kaikki oppilaat menevät janalle. Janojen eri päissä on opettajan kertomat vaihtoehdot. Janalla voidaan selvittää monenlaisten asioiden tilannetta luokassa esimerkiksi kysymällä, ovatko oppilaat menossa lukioon vai ammattikouluun ja kuinka selvä oma tulevaisuuden suunta on.
Keskustelukaruselli
Oppilaat jaetaan kahdeksi ryhmäksi. Toinen ryhmä asettuu sisäpiiriin kasvot ulospäin ja ulkopiiri asettuu piiriin kasvot sisälle päin niin, että jokaisella on pari. Karuselli pyörii siten, että ulkopiiri kulkee myötäpäivään ohjaajan opastaman määrän, esimerkiksi kolme ihmistä. Vastakkain olevat osallistujat keskustelevat esim. omista opiskelutavoistaan, joita he pohtivat ja perustelevat.
Yhteistoimintaa legoilla
Luokka jaetaan joukkueisiin. Luokassa on näköesteen takana legorakennelman malli, jollainen jokaisen ryhmän tulee rakentaa. Yksi joukkueen jäsen saa käydä katsomassa legorakennelmasta mallia. Hän ei saa itse koskea legoihin, vaan neuvoo oman joukkueen jäseniä tekemään legoista mallin mukaisen rakennelman. Nopein joukkue voittaa.
Tutustumista itseen ja toisiin
Tutustumisharjoituksena poimitaan vierustoverille häntä kuvaava valokuva, kortti tai esine (mm. pääsiäismunien yllätykset, sekalaiset esineet). Perustellaan valinnat lyhyesti positiivisessa hengessä.
Toiminnallisia harjoituksia opinto-ohjaukseen
11. Kaikki oppiaineet
Gallup
Oppilaat valitsevat aiheen ja keräävät itselleen vastaukset vähintään 20 henkilöltä. Oppilaat käyvät kyselemässä myös toisten luokkien oppilailta, joten liikkumista tulee läpi koulun.
Kuuma pallo
Oppilaat ovat seisaallaan puoliympyrässä. Opettaja heittää nopeaan tahtiin palloa oppilaille. Pallon saanut oppilas saa kysymyksen, johon on aikaa vastata muutama sekunti. Pallo tulee takaisin aina opettajan kautta.
Mitä tiedät uudesta aiheesta? -viesti
Jokaiselle ryhmälle on laitettu A4-paperi seinälle sopivan etäisyyden päähän. Viestin tapaan jokainen ryhmän jäsen käy kirjoittamassa vuorollaan paperille jonkin asian, jonka tietää annetusta aiheesta. Nopein ryhmä voittaa.
Välipalaliikunta- korttien askartelu
Oppilaat askartelevat jokainen yhden jumppaliiketehtäväkortin. Voidaan tehdä sekä aktivoivia että rauhoittavia kortteja. Jokaisella tunnilla arvotaan kolme korttia, joiden liikkeet suoritetaan.
Läksyjen kuulustelu
Läksyt voi kuulustella siten, että sovitaan oppilaiden kanssa tietyt liikkeet, esim. x-asento on ”oikein” ja kyykkyasento ”väärin”. Tai vaihtoehtoisesti voidaan sopia a, b, c -väittämille omat liikkeet: pyörähdys, hyppy ympäri, nyrkkeily ilmaan, kyykkyyn, x-hyppy, vaaka, mahallaan pulpetin päällä, punnerrus jne.