Osallisuuteen liittyvää väitöskirjaa tekevä tutkija Katja Rajala muistuttaa, että osallisuus vahvistuu yhteisellä tekemisellä. Hän tiivistää, että osallisuuden ytimessä ovat nuorten vertaissuhteet ja niissä syntyvät kokemukset. Näillä asioilla on yhteys myös nuorten liikkumiseen.
– Osallisuus on pitkälti sitä, että nuorella on tunne, että hän kuuluu johonkin. Kokeakseen osallisuutta hänen ei siis tarvitse olla aktiivisesti mukana järjestämässä toimintaa, vaan mukanaolo riittää.
Rajala kehottaa opettajia miettimään, löytyykö nuorille kiireen keskellä tilaa ja aikaa yhdessäololle ja omaehtoiselle toiminnalle.
Pehmeästi yläkouluun ja tutorit apuna
– Seiskaluokkalaiset saavat jatkaa pelejään alakoulun puolella kutosten kentällä, vaikka ovat jo siirtyneet yläkouluun, kertoo 600 oppilaan Kellon koulun liikunnanopettaja Maritta Laitinen. Kellon koulun oppilaista noin puolet on alakoulussa ja puolet yläkoulussa.
Laitinen on ollut Suomessa ensimmäisten joukossa kehittämässä liikuntatutortoimintaa. Hän kertoo, että liikuntatutorit ovat vähän kuin alakoulun välkkärit. Tutorit suunnittelevat toimintaa ja ovat mukana toimintavälitunneilla ja liikuntapäivissä.
Tutoreina hyvin erilaisia oppilaita
Tutorin on hyvä olla vanhempi kuin ohjattavansa. Tutoreina voi olla hyvin monenlaisia henkilöitä.
– Jotkut ovat luontaisesti ohjaamassa, kun taas toiset suunnittelevat mielellään ja ovat porukan aivot, Laitinen sanoo.
Seitsemännellä luokalla haetaan uudet tutorit, osa vanhoista jatkaa. Tutorilta vaaditaan jämäkkyyttä ja rohkeutta, mutta hän ei saa oppilaiden mielestä olla liian pomottava.
– Joskus kuulee valituksia, että tutorit ovat vihaisia, vaikka he vain opastavat. Tutoreita on 15 ja se on hyvä määrä meille. Olisi hyvä, jos tutor ei olisi mukana muussa koulun toiminnassa, kuten oppilaskunnassa, ajan puutteen vuoksi.
Ei pakkoa tai mokaamisen pelkoa
Periaatteena on, että tekemisen ei tarvitse olla hikiliikuntaa, mölkky ja lautapelit toimivat hyvin sekä kaikenlaiset pohdintatehtävät. Paikalliset urheilijavieraatkin kiinnostavat. Rentoa ja mukavaa on oltava, vaikka rutiinitkin toimivat. Syksyn, talven ja kevään liikuntapäivät omine erityispiirteineen ovat kaikkien tiedossa ja hyvä niin.
– Pääasia on, että yhdessä tekemisessä ei voi mokata, kukaan ei ole yksin esillä, eikä mihinkään pakoteta. Sekin on hyvä, jos parasta tai voittajaa ei oikein voi valita. Ei siis viestiä, jossa nopein tai paras voittaa, vaan joku hauska viesti ilman ilmeistä voittajaa on parempi, Laitinen vinkkaa.
Vapaus tulla ja mennä tärkeää
Pelailu toimii myös, mutta se vaatii Laitisen kokemuksen mukaan rajatun tilan. Keskellä koulun pihaa oleva avoin tila ei houkuttele, mutta liikuntasali useine tehtäväalueineen innostaa. Avoimella pihalla on jotenkin noloa pelata, koripallon heittely ja pallojen kopittelu onnistuu.
Kaksi kertaa viikossa puolen tunnin mittainen ruokavälitunti kuluu koripallon, sulkapallon, sählyn ja monen muun puuhan merkeissä. Tutorit huolehtivat välineet ja ovet, valvova opettaja Laitinen on varmuuden vuoksi paikalla.
– Mielenkiintoista on se, että rutiinit toimivat salissakin eli vaikka toiminta voi näyttää sekavalta, pallojen ja välineiden paikkoja ei kannata muuttaa, jos tiettyihin pelialueisiin on totuttu. Myös vapaus tulla ja mennä toimii.
Aina ei edes oppilaiden toivomiin aktiviteetteihin saada osallistujia. Esimerkiksi tanssin luultiin innostavan.
– Mutta ei se innostanut, vaikka kuinka houkuteltiin. Ehkä se olisi toiminut, jos olisimme sanoneet, että ette saa tulla tanssiin mukaan, Laitinen nauraa.
Laitinen korostaa, että yläkoululaisten kanssa tavoitteena ei ole pelkästään liikkuminen, vaan oikeastaan aktivoiminen ja mukana oleminen.
– Kunhan nuoret ovat yhdessä, Laitinen kiteyttää.
Teksti: Katri Klinga