Ylämyllyn koulun ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat ovat onnessaan saadessaan telmiä jokaisella liikuntatunnillaan vanhempien tutoroppilaiden kanssa. Nämä tsempparit auttavat pienempiään voittamaan esteitä, olivatpa ne sitten fyysisiä tai henkisiä.
– Keksimme idean liikuntatuutoreista, kun osallistuimme Valterin järjestämään Iloon yli esteiden -koulutukseen. Ensin tämän piti olla yhden päivän tempaus, mutta kotimatkalla päätimme Anni Tervon kanssa, että tästä tulee meidän kouluun toimintakulttuuri, liperiläiskoulun opettaja Anita Hassinen kertoo innostuneena vuoden takaisista tapahtumista.
Tavoitteena oli löytää alakoulun vanhimpien luokka-asteiden oppilaiden joukosta liikuntamyönteisiä tyyppejä, jotka olisivat myös sosiaalia ja empaattisia. Nuoret aloittivat arvokkaassa tehtävässään koulutuksen jälkeen. Tänä syksynä 16 konkaritutorin joukko kasvoi kymmenellä nelosluokkalaisella.
– Meillä oli nyt marraskuun alussa Valterilta kouluttaja, ja nyt tutoreita on 26, Hassinen iloitsee.
Mitä isommat edellä…
että kaikki hipan kiinniottamat lapset
tulee pelastettua patjoille.
Nyt kuudetta luokkaa käyvät Santeri Pesonen ja Renne Kankkunen tarttuivat haasteeseen viime lukuvuonna.
– On kiva, kun pääsee auttamaan ja liikkumaan lasten kanssa, Santeri tuumaa.
– Pienten kanssa leikkiminen on mukavaa. He ovat aina iloisia, kun näkevät meidät, Renne hymyilee.
Tästä todisteena ekaluokkalaisten ryhmä huiskuttaa iloisesti heidän luokseen kävelevälle Santerille. Opettaja Eeva Parviainen kiittelee nuoria vuolaasti.
– Me opettajat näemme viikko-ohjelmasta etukäteen, ketä tutoreita meidän tunnille on tulossa. Joku heistä tykkää enemmän ohjaamisesta ja toinen on innostajatyyppiä. Kaikista on super paljon apua. Jos tutorit ovat hipassa mukana, niin lasten mielestä se on ihan toisella lailla hauskaa, opettaja kuvailee.
– Muistatteko, kun viimeksi poltitte poikia ja saitte juosta Renneä vastaan kilpaa, opettaja kysyy lapsilta.
– Niin ja myö oltiin hirviä, yksi pojista kertoo hirvenmetsästysleikistä.
Harjoitellaan kuperkeikka yhdessä
Tänään tehtävänä on heittää kuperkeikkaa mahdollisimman monta kertaa. Tarkoitus on kisata rinnakkaisluokkien kanssa, kuka tekee eniten pyörähdyksiä.
– Jos teet enemmän kuin Renne tai Santeri, niin olet kyllä mestari, ope kannustaa.
Mallisuoritus on syytä kerrata, jotta kieppi pyörähtää sujuvasti. Lapset saavat ohjata Renneä siinä.
– Mene kyykkyyn, joku korjaa Rennen asentoa.
– Kädet patjalle, yksi viittaaja saa luvan neuvoa.
– Ja leuka rintaan!
Vauhdikkaan malliesimerkin myötä on hyvä sännätä patjoille tehtailemaan kupperiskeikkoja.
– Osaat tosi hyvin jo, Renne kehuu yhtä pojista.
– Muista odottaa, että edellinen on lähtenyt patjalta, tutorit huikkaavat innokkaimmille.
Santeri miettii ääneen, mahtaako hän osata homman takaperin. Se saa lapset seuraamaan häntä tarkasti.
– Mie myös, jonottajat tarttuvat haasteeseen.
Yksi tutorien tärkeistä tehtävistä on rohkaista niitä kaikkein ujompiakin. Joskus liikuntatunnilla opetellaan uusia tai muuten vaikeampia juttuja, joita tutor voi selittää tarkemmin aremmille lapsille. Osalla on iso kynnys kokeilla uutta, jos pelkää epäonnistuvansa.
– On hienoa nähdä, kun joku ujompi ymmärtää homman ja pääsee mukaan, Renne kuvailee onnistumisen hetkiä.
Rasavillit osaavat heittäytyä
sillä oppilas jos toinenkin haluaa auttaa Santeria ja Renneä.
Opettajat tietävät, että tutorit ovat huomanneet olevansa pienemmille tärkeitä. Työ vahvistaa nuorten itseluottamusta ja antaa heille myös ohjaajakokemusta.
– Tykätyimpiä tutoreita ovat ne kaikkein rasavilleimmät, sillä he osaavat heittäytyä leikkeihin, Anita Hassinen naurahtaa.
Kun kiepit on heitelty ja vielä hippaleikitkin hikoiltu, tulee siivouksen aika. Pojat saavat isot patjat kasaan lasten avustuksella alta aikayksikön. Kaikkihan haluavat työntää Santerin kanssa vaunua.
Vaan kuinkas poikien oma oppitunti?
– Olisi minulla ollut historian koe, mutta saan tehdä sen myöhemmin, Renne nauraa.
Pojat lahjoittavat pienemmille omaa aikaansa viikossa yhdestä kolmeen tuntiin.
– Ei haittaa, että joudutaan tekemään läksyjä enemmän kotona, pojat tokaisevat yhtään epäröimättä.
Teksti ja kuvat: Jutta Kurki