Luckan Raseborg maalipensselit

Kulttuurikeskus Luckan Raseborgin taideharrastuksissa myös liikutaan

Taideharrastuksiin voi yhdistää myös liikettä – se tiedetään kulttuurikeskus Luckan Raseborgissa. Luckan Raseborgin taideharrastuksissa seikkailevat piirroshahmot, taidekaverit, kuvaavat olemuksellaan kutakin taideharrastusta ja innostavat lapsia taideharrastusten pariin. Taiteen luomiseen liittyy myös aina kehollista liikettä, ja harrastusryhmissä myös liikutaan yhdessä esimerkiksi harrastuskertojen aluksi.

Taidetta ja kavereita

Kulttuurikeskus Luckan Raseborg tuottaa Harrastamisen Suomen mallin taideharrastuksia Raaseporissa ja Hangossa. Luckan Raseborgin järjestämät taideharrastukset on nimetty ”Taidekavereiksi”, kuten esimerkiksi kuvataidekavereiksi, teatterikavereiksi ja käsityökavereiksi (bildkonstkompisar, teaterkompisar, hantverkskompisar).

– Harrastusryhmät pyörivät tällä hetkellä näiden kolmen taiteenlajin ympärillä, mutta jatkossa meillä on tavoitteena päästä tarjoamaan harrastuksia yhdeksään eri taiteenlajiin. Taidekavereita kuvastamaan olemme luoneet yhdeksän eläinhahmoa, jotka kuvastavat kutakin harrastusta; esimerkiksi kurki tanssia, näätä sirkusta, orava kuvataidetta ja kissa teatteria, kertoo kehittämiskoordinaattori Pamela Andersson.

Taidekaverit-nimitys sai alkunsa harrastusryhmien takana olevasta tärkeimmästä tavoitteesta; että lapset ja nuoret saisivat harrastuksista kavereita ja saisivat viettää harrastuksissa aikaa kavereidensa kanssa.

Luckan-Raseborg

Taidetta ja liikettä

Luckan Raseborgin taideharrastuksissa yhdistyy myös liike ja liikkuminen. Teatteri, tanssi ja sirkus ovat hyviä esimerkkejä harrastuksista, joissa myös liikutaan. Anderssonin mukaan kaikkeen taiteeseen ja luomistyöhin liittyy liikettä ja fyysistä keholla luomista.

– Maalaaminen, kutominen tai vaikka takominen ovat liikettä. Kun keholla pääsee luomaan, se rauhoittaa heti stressitasoa, saa verenpaineen laskemaan ja vapauttaa olemaan flow-tilassa. Kaikki flow-tilassa tekeminen saa puolestaan ajantajun katoamaan ja kehon lataamaan akkujaan. Se tekee hyvää meille kaikille, Andersson summaa.

Luckan Raseborgin harrastuksissa on yhdistelty liikettä ja taidetta myös harrastuskertojen alussa.

– Muutama harrastusohjaajamme aloittaa jokaisen harrastuskerran lyhyellä fyysisellä harjoitteella, kuten esimerkiksi tanssilla, draamaharjoitteella, piirileikillä tai lyhyellä alkujumpalla. Sen jälkeen istutaan alas virkistyneinä ja ryhdytään tekemään käsillä ja luomaan.

Vinkkejä taiteen ja liikkeen yhdistämiseen

Andersson kertoo, että taidetta ja liikettä voi yhdistää esimerkiksi erilaisilla vuositeemoilla ja -tempauksilla. Luckan Raseborgin lastenkulttuuriverkosto valitsi musiikin tämän vuoden teemaksi, ja sen myötä järjestettiin esimerkiksi lasten disco keskelle kaupungin kirjallisuusfestivaalia.

– Sekä lapsia että aikuisia osallistui kahden tunnin mittaiseen discoon, eikä tanssilattia ollut tyhjillään hetkeäkään, Andersson iloitsee.

Lapsia kiinnostavista harrastuksista Andersson nostaa esimerkiksi keppihevosharrastuksen, jossa yhdistyvät luominen ja reipas liikunta ulkona. Keppihevoset ovat monelle elämäntapa, jossa yhdistyy omien hevosten, tarvikkeiden ja esteratojen käsillä luominen ja keppihevosen kanssa liikkuminen.

– Kun mietin, miten muuten taidetta ja liikettä voi yhdistää, mielelläni kävisin esimerkiksi lenkkeilemässä veistospuistossa tai yhdistäisin lyhyen joogahetken kirjastokäyntiin, Andersson ideoi.

– On hyvä, että lapsi saa jo varhain kokemuksia taiteen tekemisestä, vaikka ihan vaan päiväkodin tai koulun kevätjuhlasta. Vaikka vanhempana kiinnostaisivatkin erilaiset harrastukset, on kynnys matalampi kokeilla vanhempana uutta, kun siitä on muistijälki lapsuudesta.

    Yhteystiedot
  • Nimi: Pamela Andersson
  • Yksikkö / yhteistyökumppani: Luckan Raseborg
  • Sähköposti: pamela.andersson@luckan.fi

Katso uusimmat ideamme!