Kenelle?
Sivu
Tuloksia löytyi 177.
Sivu
Suomi liikkeelle -ohjelman tavoitteena on saada kaikenikäiset liikkumaan enemmän. Ohjelmaan kuuluvat Liikkuva koulu ja Move! -avustukset on myönnetty lukuvuodelle 2024–2025. Avustukset ovat myöntäneet aluehallintovirastot.
Artikkeli
Jyrängön koulun oppilaat liikkuvat niin tunneilla kuin välitunneillakin. Aktiivisen koulupäivän salaisuus on toiminnallisessa oppimisessa ja liikkumaan houkuttelevassa ympäristössä.
Yläkoululaiset liikkuvat huomattavasti vähemmän kuin alakoululaiset. He myös osallistuvat vähemmän toiminnan suunnitteluun. Kellon koulu Oulusta on keksinyt keinoja innostaa yläkoululaisia.
Pelifirma Lightneerin toimitusjohtaja Lauri Järvilehto kyseenalaistaa koulujen digiloikka-hypetyksen. Modernit digilaitteet ja -sovellukset ansaitsevat paikkansa opetusvälinevalikoimassa, mutta eivät korvaa vanhoja opetusmenetelmiä.
Tervetuloa Liikkuva koulu -kehittämisavustusta yläkouluihin saaneiden hankkeiden toimijat yhteisen sparrailuiltapäivään!
Artikkeli
Aivotutkija Minna Huotilainen antaa reseptin muistin säilyttämiseen ja kasvattamiseen: aivot tarvitsevat sekä liikuntaa että uuden oppimista.
Sivu
Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva koulu ja Liikkuva opiskelu -toiminnassa on loppukevään ja alkusyksyn aikana aloittanut kaksi uutta työntekijää.