Tukea tarvitseville oppilaille voidaan luoda motivoivia ja kehittäviä liikuntakokemuksia muokkaamalla oppituntien toteutustapaa. Tuntien selkeä rakenne, pienryhmätyöskentely ja tehtävien mukauttaminen helpottavat lapsen osallistumista.

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan lehtori Terhi Huovinen ja projektitutkija Piritta Asunta rohkaisevat kouluja panostamaan erityistä tukea tarvitsevien lasten liikkumiseen. Molemmat ovat työssään havainneet, että opetustilannetta muuttamalla mahdollistetaan positiiviset liikuntakokemukset myös niille oppilaille, joille tavanomaisesti toteutetut oppitunnit ovat liian haastavia.

–Tukea tarvitsevien oppilaiden määrä on kasvanut koko 2000-luvun ajan ja vuonna 2016 tehostettua tai erityistä tukea sai jo joka kuudes oppilas. Selkeän rakenteen puuttuminen aiheuttaa osalle oppilaista haasteita, mikä tulisi huomioida toiminnallisessa oppimisessa. Siksi on tärkeää, että opettajat pystyvät havaitsemaan oppilaiden erityisen tuen tarpeen ja osaavat muokata opetusta yksilöllisten tarpeiden mukaisesti, Asunta sanoo.

Selkeä rakenne auttaa

Huovisen ja Asunnan mukaan erityistä tukea tarvitsevat oppilaat hyötyvät siitä, että oppitunneista muokataan mahdollisimman selkeä kokonaisuus ja tehtävät rajataan selvästi toisistaan. Opettaja voi luoda tunteihin selkeyttä strukturoimalla aikaa, tilaa ja omaa viestintäänsä.

– Monia erityistä tukea vaativia lapsia helpottaa, kun oppitunnin rakennetta selkiytetään ja tunnin kulusta kerrotaan etukäteen. Tämä tuo oppilaille turvallisuuden tunteen ja auttaa heitä tehtävissä suoriutumisessa. Se myös rauhoittaa opetustilannetta ja vähentää käytöshäiriöitä, Asunta toteaa.

Opettaja voi antaa esimerkiksi toiminnallisia harjoituksia tehtäessä selkeitä ohjeita monikanavaisesti; puheen, eleiden ja äänimerkkien lisäksi viestin perille menoa voidaan tukea vaikkapa tehtäväkorttien kuvilla ja teksteillä tai suorituspaikan värikoodeilla.

Tehtävästä toiseen siirryttäessä opettajan on hyvä pysäyttää toiminta hetkeksi. Ennen uusien toimintaohjeiden antamista opettajan on hyvä varmistaa, että hän on saanut oppilaiden huomion.

– Selkeät suulliset ohjeet auttavat lapsia toimimaan oikein. ”Istu alas, katso tänne ja kuuntele”. Rauhoittumista voidaan tehostaa aktivoimalla tuntoaistia. Oppilaita voi pyytää esimerkiksi asettamaan selän seinää vasten, Asunta opastaa.

Jaa luokka pienryhmiin

Opetustila, olipa se luokka, liikuntasali tai koulun piha, voidaan jakaa useisiin toimintapisteisiin. Oppilaat kiertävät pisteitä pienryhmissä ja suorittavat jokaisessa niistä tarkasti rajatun tehtävän. Eri pisteillä työskentelyä voidaan jaksottaa kellon tai tiimalasin avulla. Kun aika on täynnä ja ryhmien on aika siirtyä seuraavaan toimintapisteeseen, opettaja ilmoittaa siitä selvästi esimerkiksi äänimerkillä.

– Pienryhmäjako mahdollistaa opettajien välisen yhteistyön sekä ryhmäkokojen ja harjoitteiden muuntelun oppilaiden tarvitseman tuen mukaisesti. Kun opettaja tuntee lapset hyvin, hän voi yksilöidä harjoitteita. Saman toiminnallisen tehtävän voi esimerkiksi tehdä liikkuen tai paikallaan seisten, Huovinen kertoo.

Moto-kerho innostaa liikkumaan

Huovinen ja Asunta toivovat, että koulut järjestäisivät erityistä motorista tukea tarvitseville oppilaille liikuntamahdollisuuksia myös kouluajan ulkopuolella. Heidän mukaansa erityisesti 1. ja 2. luokan oppilaille suunnatuista Moto-kerhoista, joissa harjoitetaan lasten perusmotorisia taitoja, on saatu hyviä kokemuksia. Lapset ovat lähteneet innolla mukaan kerhotoimintaan ja heidän kehittymisensä on ollut selvästi nähtävissä.

– Moto-kerhoa ei markkinoida kouluilla tukiopetuksena vaan harrastusmahdollisuutena. Oleellisen tärkeää on, että lapset pääsevät tekemään kerhossa omaan kehitystasoonsa sopivia tehtäviä ja saavat positiivista palautetta kehittymisestään. Näin pystytään rakentamaan lapsen itseluottamusta, Huovinen sanoo.

Huovisen ja Asunnan mielestä ideaalitilanteessa Moto-kerholla olisi useampia vetäjiä, joista ainakin yksi olisi koulutukseltaan erityisopettaja. He kannustavat kouluja miettimään, olisiko ohjaajiksi mahdollista saada liikuntaseuran aktiiveja tai opettajaopiskelijoita. Tarvittaessa yksikin henkilö pystyy Moto-kerhoa vetämään, mutta silloin ryhmäkoko saisi olla maksimissaan 8–12 henkeä.

Apua motorisen tuen tarpeen arviointiin

Opettaja voi arvioida 6–9-vuotiaiden lasten motorisia taitoja motoriikan arviointilomakkeella MOQ-T.

– Monet opettajat ovat arkoja tekemään arvioita lasten motorisista valmiuksista. MOQ-T-lomake koostuu 18 väittämästä, joihin vastaamalla opettaja pystyy tekemään alustavan arvion lapsen motorisesta kehityksestä. Jos havainnointilomakkeen tuloksen perusteella on syytä epäillä, että oppilaalla on riski motorisen oppimisen vaikeuksiin, on oppilaan motorista kehitystä havainnoitava tarkemmin ja tarjottava lisää tukea motoriseen oppimiseen. Opettaja voi ohjata oppilaan myös tarkempaan arviointiin, jos koulun tukitoimet eivät ole riittäviä, Asunta sanoo.

Myös isompien motorista tukea tarvitsevien oppilaiden fyysisen toimintakyvyn seurantaan löytyy apua. 5- ja 8-luokkalaisten Move!-arvioinnissa voidaan nimittäin käyttää sovellettua arviointilomaketta. Esimerkiksi testiin kuuluva viisiloikka voidaan korvata vauhdittomalla pituudella ja pallonheitossa voidaan käyttää tarvittaessa isompaa palloa tai lyhyempää heittoetäisyyttä.

– Moven tavoitteena on motivoida lapsi liikkumaan. Siksi on tärkeää, että myös erityistä tukea tarvitsevat lapset saavat arviointituloksen. Arviointitilanteesta on tärkeä luoda oppilaalle turvallinen ja miellyttävä, Huovinen muistuttaa.

Lisätietoa:

  • Jyväskylän yliopiston liikuntatieteiden laitoksen soveltavan liikunnan Koppa-palvelun linkkilista
  • Motoriikan arviointilomake MOQ-T
  • Maksuttomia harjoitteita kehittämään motorisia perustaitoja löydät esimerkiksi Skillilataamosta.
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 10 MB.
Sallitut tiedostotyypit: gif jpg jpeg png avi mov mp3.