Kivikon koulu: Kiveliönkadun ja Koivuharjun yksikkö

Kiveliönkadun yksikkö: Jokapäiväisessä koulutyössä Liikkuva koulu -hanke näkyy koulullamme ohjattuna välituntiliikuntana ja jokaisella luokalla on muun muassa oma henkilökohtainen jalkapallo sekä muita liikuntavälineitä. Lisäksi arkea piristävät erilaiset toiminnalliset retket jalan tai pyörällä alueen lähimaastoa ja ulkoilumahdollisuuksia hyödyntäen. Koulullamme järjestetään myös monipuolisesti erilaisia liikuntakerhoja, joihin pääsevät osallistumaan kaikki halukkaat oppilaat luokka-asteesta riippumatta. Koivuharjun yksikkö: Koulustamme on ollut oppilaita Välkkäri-liikuttaja koulutuksessa. Olemme osallistuneet myös Välituntimaraton-tempaukseen, jossa oppilaat keräsivät rasteja välitunnilla liikkumisestaan. Hankkeen myötä on myös puhuttu koulumatkojen turvallisesta kulkemisesta ja kannustettu pienen kilpailun muodossa kulkemiseen matkat joko kävellen tai pyörällä.

Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 80 MB.
Sallitut tiedostotyypit: gif jpg jpeg png avi mov mp3.