Aivot liikkeelle -koulutukset

Fysiikan lehtori FM Hannu Moilanen kiertää kouluttamassa opetuksen liikunnallistamisen aloittamisesta yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa.

Jyväskylän normaalikoulussa opettavan Moilasen omilla tunneilla ei istuta nenä kiinni kirjassa. Hän on kehittänyt toimintatapoja ja ideoita nuorten opetuksen liikunnallistamiseksi ja kiertänyt kouluttamassa kymmenissä eri kouluissa ja tilaisuuksissa. Koulutus voidaan toteuttaa esimerkiksi puolen tai koko päivän toiminnallisena sparrauksena, jonka aikana opettajat saavat ideoita, miksi opetusta kannattaa liikunnallistaa, miten sen voi tehdä matalalla kynnyksellä, eri aineiden oppitunneilla, mobiililaitteiden avulla, yhteisinä oppimiskokonaisuuksina ja koko koulun yhteisenä asiana.

Koulutuksessa kerrotaan uusimpia tutkimustuloksia, jotka motivoivat opetuksen liikunnallistamiseen yläkoulussa ja keskiasteella. Teoriaa ja sovellusideoita käydään läpi toiminnan lomassa yhdessä keskustellen. Käytännön osioissa harjoitellaan mobiililaitteiden ja sovellusten käyttöä apuna opetuksessa. Suunniteltaisiinko vaikkapa Google Maps-sovelluksella lähiympäristöön oppimispolku oman oppiaineen näkökulmasta? Ottakaa koko työporukan voimin käyttöönne nuoria innostavia ja motivoivia toimintatapoja opetukseenne!

Koulutus on skaalattavissa tilaajan tarpeiden mukaisesti eri kohderyhmille ja hinta määräytyy kestosta ja koulutuspaikan etäisyydestä. Koulutuksen kesto on vaihdellut välillä 1-6h ja tunnin koulutus maksaa halvimmillaan 200€ (sis. alv). Kallein kokopäivän koulutuspaketti (sis. alv.) maksaa 700-1000€ etäisyydestä riippuen. Pyydä tarjousta olemalla yhteydessä Hannu Moilaseen.

Hauskoja ja monipuolisia ideoita löydät Aivot liikkeelle! -kirjasta, jonka Hannu Moilanen on kirjoittanut yhdessä Helena Salakan kanssa. Hannu Moilanen tekee parhaillaan väitöskirjaa liikkumisesta ja oppimisesta laajentuneissa digitaalisissa oppimisympäristöissä. Kirjan voi tilata hintaan 40€ tästä linkistä

Lisätietoja:

Hannu Moilanen
Jyväskylän yliopisto / Jyväskylän normaalikoulu
hannu.moilanen(a)jyu.fi
050 5544666

Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 10 MB.
Sallitut tiedostotyypit: gif jpg jpeg png avi mov mp3.