Oppilaat spraymaalaavat penkkiä.

Kaveripenkki varmistaa, ettei kukaan jää välitunnilla yksin

Pasilan peruskoulun pihalla olevalta kaveripenkiltä on helppo hakea kaveri mukaan liikunnalliseen leikkiin. Koulussa toivotaan, että kaveripenkille voisi istahtaa kuka tahansa matalalla kynnyksellä.

Pasilan peruskoulun pihalla yksi viidestä penkistä näyttää erilaiselta. Se on maalattu eri värillä ja siinä lukee isoin kirjaimin ”KAVERIPENKKI”. Mistä ihmeestä on oikein kyse?

– Kaveripenkin idea lähti kytemään oppilaskunnassamme siitä ajatuksesta, ettei kenenkään pitäisi olla välitunnilla yksin. Ohjaamme kollegani Pia Pirhosen kanssa oppilaskunnan hallitusta, jossa puhuimme sitten yhdessä oppilaiden kanssa penkki-ideasta, johon olimme törmänneet mediassa. Oppilaskunta olikin halukas toteuttamaan kaveripenkin koulullemme ja syksyllä 2021 ryhdyimme toimeen, kertoo luokanopettaja Jenni Pollari.

Kaveripenkiksi valikoitui yksi pihan penkeistä. Oppilaat spraymaalasivat penkin valkoisella maalilla. Tulevaisuudessa penkki saa vielä värikkään ilmeen oppilaiden tekemillä sabluunoilla. Penkin maalaaminen oli jännittävää yhteistä tekemistä, sillä moni oppilas kokeili spraymaaleja ensimmäistä kertaa. Pollari kertoo, että kaveripenkin käyttö on vielä alkutekijöissään, mutta ihailijoita sen ympärillä on riittänyt.

– Tarkoituksenamme on, että kun oppilas istahtaa välitunnilla kaveripenkille, haetaan hänet siitä mukaan leikkiin. Toivomme, että penkki olisi tulevaisuudessa käytössä joka välitunti ja siihen voisi istua matalalla kynnyksellä. Nyt alussa oppilaskunnan hallituksen jäsenet ovat olleet ensisijaisesti vastuussa penkin tarkkailusta ja siitä, että penkiltä haetaan oppilas mukaan leikkimään, Pollari tiivistää.

Kaveripenkki on monella tapaa myös yhteistä liikuntaa lisäävä idea. Pollari kertoo, että kaveripenkiltä on helppo hakea kaveri mukaan esimerkiksi futispeliin tai muuhun liikunnalliseen välituntileikkiin. Pollari sanoo, että usein jokin liikunnallinen tekeminen onkin helppo yhteinen välituntipuuha.

Penkissä lukee "kaveripenkki".

    Yhteystiedot
  • Nimi: Jenni Pollari
  • Yksikkö / yhteistyökumppani: Luokanopettaja, Pasilan peruskoulu
  • Sähköposti: jenni.pollari@edu.hel.fi