Yhteen- ja vähennyslaskuja toiminnallisesti

Alta löytyy ideoita yhteen- ja vähennyslaskujen kertaamiseen toiminnallisesti. Ideat ovat Helsingin OKL:n opiskelijoiden kehittämiä.

  • Välineiksi tarvitaan koripallo, hyppynaru (tai ilman välineitä tekemällä esimerkiksi erilaisia hyppyjä tai liikkeitä paikallaan). Tehtävän tavoitteena on kerrata peruslaskutoimituksia pienillä luvuilla. Oppilaat jaetaan pareittain ja molemmille pareista annetaan koripallo. Opettaja kertoo ensin ohjeen, mistä laskutoimituksesta on kyse. Tämän jälkeen toinen pareista toimii laskun esittäjänä ja toinen ratkaisun esittäjänä. Laskun voi muodostaa esimerkiksi yhteenlaskussa pomputtamalla palloa ensin kaksi kertaa, jonka jälkeen pallo otetaan käteen ja pidetään pieni tauko, ja sitten palloa pomputetaan vielä neljä kertaa. Laskijan on esitettävä lasku suullisesti: "Kaksi plus neljä", jonka jälkeen hän pomputtaa vastaukseksi kuusi pomppua. Lopuksi todetaan koko lasku vielä ääneen: "Kaksi plus neljä on kuusi." Saman voi toteuttaa kertolaskussa. Harjoituksen voi tehdä myös hyppynarulla, jolloin lasku muodostetaan hyppimällä hyppynarua. Tässä voidaan paremmin havainnollistaa vähennyslaskua siten, että laskun keksijä hyppii ensin esimerkiksi viisi hyppyä normaalisti ja sitten kaksi hyppyä pyörittäen hyppynarua takaperin, millä pyritään konkretisoimaan vähenemistä. Tämän jälkeen toinen pareista sanallistaa laskun ”Viisi miinus kaksi”, ja hyppii vastaukseksi kolme hyppyä. Lopuksi koko lasku taas sanallistetaan.
    Harjoitusta voidaan varioida siten, että vain opettaja näyttää laskun, ja oppilaat hyppivät kaikki yhdessä vastauksen.

 

  • Luokan seinille teipataan suuret numerot. Työskennellään pareittain. Toinen parista sanoo laskun ja toisen tehtävä on osoittaa vastaus heittämällä hernepussilla/pallolla/turbokeihäällä seinällä oleviin numeroihin. Esimerkiksi 3+2 ja pari heittää hernepussilla numeroa 5. Tai 10+5 ja pari heittää hernepussilla numeroita 1 ja 5, joista muodostuu 15.

 

  • Harjoitellaan yhteen- ja vähennyslaskuja lukualueella 0-10. Opettaja sanoo sekalaisessa järjestyksessä yhteen- ja vähennyslaskuja. Yhteenlaskuissa pyöritetään hartioita laskun tuloksen osoittaman määrän; esim. 4+3=7 ja hartioita pyöritetään yhteensä 7 kertaa. Vähennyslaskuissa hypitään yhdellä jalalla laskun tuloksen osoittaman määrän; esim. 8-5=3 ja yhdellä jalalla hypitään yhteensä 3 kertaa.

 

  • Tunnin aluksi oppilaat jaetaan kolmeen eri ryhmään. Jokainen ryhmä menee yhdelle pisteelle, jossa vietetään aikaa riippuen oppitunnin kestosta.
    Rasti 1: kapteeni käskee. Yksi oppilas toimii vuorollaan kapteenina. Rastin teemaksi voidaan ottaa yhteenlaskut, vähennyslaskut, kertolaskut, jakolaskut tai jotakin muuta. Kapteeni sanoo: ”Kapteeni käskee: hyppää 32-14 kertaa” tai ”Kapteeni käskee: mene kyykkyyn 4x3 kertaa” tai ”Kapteeni käskee: rummuta pulpettiin 18/6 kertaa.” Jokainen ryhmän oppilas on vuorollaan kapteeni.
    Rasti 2: pallon keilaus. Luokan päädyssä on puolitäysiä limupulloja, joiden kyljessä on jokin luku. Oppilaat keilaavat pallolla vuorotellen pulloja, ja laskevat niiden kyljestä yhteistuloksen.
    Rasti 3: pallon tarkkuusheitto. Luokassa on neljä koria, joiden kyljissä on jokin luku. Oppilaiden tehtävänä on heittää esimerkiksi kuusi palloa koreihin. Heiton jälkeen lasketaan yhteistulos. Tavoitteena on saada mahdollisimman suuri luku aikaiseksi.
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 10 MB.
Sallitut tiedostotyypit: gif jpg jpeg png avi mov mp3.